ethän sä ikinä , kadota tuota katsetta

pitkiä aamuja , musiikin kuuntelua , odottamattomia

kommentteja , reipastumista , eilisen 

vihan ja ärtymyksen miettimistä , mistä se

kaikki kumpusi ? salilla käyntiä , johanna kurkelan

ihanaa musiikkia ja ajatuksia "mitä olen tehnyt väärin"

salilla ei ollu ketää muita ku mä. mä olin

siellä yksin ja se tuntui hyvältä. kävelymatkalla

sinne otsaa ihan rupesi kramppaamaan kun se oli

kurtussa. ensimmäistä kertaa rupesin miettimään

että mitä olin tehnyt väärin ansaitakseni sen

mitä mulle tehtiin. asiassa itsessään ei ollut 

mitään pahaa mutta se tuntui silti kauhealta.

tunsin itseni hirveäksi ihmiseksi , ihan kuin 

olisin aina , koko ajan , jatkuvasti tehnyt

jotain väärää. se että minulla oli eri pari 

sukat , sängyn alta imuroimatta tai hiukset tosi likaiset

se ei tuntunut missään siihen verrattuna. 

aamulla herätessäni ajattelin että

en jaksa murehtia moista , jonkun

toisen virheen uhrina olemista ei 

saa jäädä murehtimaan. silti en 
vastannut enää mitään. kirjoitin
monesti mitä olisin halunnut sanoa 
mutta pyyhin sen aina pois. päätin
etten jaksa olla kiltti. ei , en jaksa.
ehkä se oli se virhe mitä aina olen tehnyt.
ollut kiltti ja antanut aina , koko ajan
ja jatkuvasti anteeksi.