tunnen tällä hetkellä niin paljon.
mietin , miks kaiken pitää aina olla niin vaikeeta ?
oon todellakin huomannu että väsymys tuntuu
kaikista pahimmalta ku se on sekä fyysistä että henkistä.
miks sen täytyy olla niin ?
näihi viikkoihin on taas kuulunu niin paljon.
tukarileiri , jolloin kyyneliä ei voinu estää ja
se video , mikä siellä katottii , se sai mut muistaa
miten nopeesti täällä kaikki menee.
miten paljon tuunkaa ikävöimää sitä kaikkea.
koppipalloa niitten kanssa , niitä
hölmöjä tunteja jotka meni vaan rentoutuessa
ja pelleillessä , niitä hetkiä ku pojat
tanssii ihan vaan siks että sais sun
kyyneleet loppumaan.
ne kauhujutut ja peläytykset.
niitä hetkiä ku aina niinä aamuina aamunavaus oli
eniten mieleenpainuva. miksikö ? ne oli niin
aivottomia.
miksei joku vois sanoa että oon väärässä siinä
että tästä on vaikeeta päästää irti ?
tuun kaipaa tätä niin että sydäntä
sattuu vaa nii perkeleesti.
voi ku voisin vaa sanoa niinko pistepisteen
biisissä "ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissan"
mutta ennemmin mietin maailmaa ja sen menoa sekä itseäni
ku katon yhteiskuntaopin sivuja ihan turhaan.
se kun mulle sanotaan "en mä sua sitte enää kauheesti nääkkää , mun tulee kyl vähä ikävä sua". se tuntuu vaa
jotenki nii pahalta.
"Mä muutun
Oon tässä vaan tän hetken muutun
Etsin sisältöä muualta
Löydän uutta joka suunnalta
Jonka unohdan
En anna minkään liian pitkään muhun vaikuttaa"
Oon tässä vaan tän hetken muutun
Etsin sisältöä muualta
Löydän uutta joka suunnalta
Jonka unohdan
En anna minkään liian pitkään muhun vaikuttaa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti