oon tässä monet päivät miettiny , että
miten kaikki asiat voivatkaan muuttua pienessä
hetkessä aivan laidasta toiseen.
miten nopeasti kaikki kulkee ja
miten kaikki vain tapahtuu.
joskus haluamallaan tavalla , joskus ei.
koulu loppui. en tiedä mitä tuntea , toisaalta olen
niin onnellinen. ja se kun rehtori minun nimeni sanoi , totesin ajatuksissani , että olen ansainnut tämän.
toisaalta tiedän että tulen ikävöimään kaikkia niin paljon.
siitä multa osoituksena oli kaikki ne kyyneleet ,
jotka mun poskelta vierähti juhlassa ja sen jälkeenkin.
vaikka joskus eli useimmiten koulu on maistunut yhtä hyvältä
ku sen mun enemmän natisevan tuolin jalka , oon
silti ylpeä siitä koulusta ja siitä miten kivaa
siellä loppujen lopuksi oli. se että suljin kirjan
viiden minuutin lukemisyrityksen jälkeen , se että
piilottelin puhelinta kirjan välissä koska en
jaksanut lukea , tajuan nyt että se ei toimi niin.
se että toteaa "mua ei huvita" , ei se johda
mihinkään. niin se vaan on vaikkei sitä kukaan haluaisikaan myöntää.
kaikki ne meidän tukarien idiootit esitykset juhlissa ,
luokkani poikien enemmmän idiootit jutut ja ne kaikki
muut ihanat kokemukset mitä oon saanu , ne on
unohtumattomia. rakastan niitä muistoja , ja tuun
aina rakastamaan. en voisi unohtaa niitä hetkiä
joskus tuntuu pahalta tajuta että se kaikki on vain ohi.
mutta sitten ajattelen , sitten se on , se oli
sen kaiken arvoista , ja on aika mennä kohti uutta.
ja vaikka koulussa on opittu euroopan maita , saksan ja englannin uusia sanoja , ja siitä miten sä lasket paineen , niin on
siellä opittu paljon muutakin. on opittu toimeentulemista ,
itsenäisyyttä , aikuistumista , ihmissuhteita ja nöyryyttä.
ylä-asteella kaikki muuttuu. mutta se asenne mikä sitä muutosta kohtaan on vaikuttaa siihen millaiseksi muuttuu.
ja mihin suuntaan menee.
Lontoon matka , se lisäsi sen puuttuvan
palan näihin kolmeen upeisiin , hauskoihin , joskus noloihin ja outoihin mutta kaikesta huolimatta unohtumattomiin vuosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti