sun katseest näkee et oot kulkenu sen matkan

laitoin koneen läpän ainakin 3 kertaa kiinni ennenkuin tajusin 

että tästä mun pitää kirjoittaa. mul on tosi kova ikävä mun parhaita kavereita. 

tuntuu että kaikki meijän yhteiset suunnitelmat vain menevät pieleen. en ymmärrä miksi ? 

täällä sängyllä kun makaan ja näpytän konetta ni tää tuntuu elämältä. mutta ihanalta elämältä se tuntuis vasta sitten kun voisin sanoa , että joo tulinpa tosta just mun parhaan kaverin luota takas kotiin ja rupesin kirjottaa.

rakastan mun kavereita tosi paljon ja en mä pyydä niiltä et niitten tarvii tehä muuta ,

ku hankkii aikaa sille et tehtäis jotai yhdessä. 

eikä sen tarttis olla mitää nii erikoista. 

se että sais sanottua tiivistetysti asiat pilvilinnoista

takaisin realistiseen maailmaan ni riittäis. 

ja ehkä vähän jätskiä ja naurua mukaan ni 

ois kivaa. muttaku seki tuntuu olevan nii vaikeeta. 

tälläkin hetkellä veikkaan et joku meistä neljästä mun 

lisäks istuu ja miettii tätä et mikä

tässä jutussa on vikana. 

se on jotenki outoa että ne ihmiset kenen 

kanssa suunnittelin viettäväni mun kesän ni 

en oo niitten kanssa tehnyt mitään spesiaalia.

tai oikein vähemmän spesiaaliakaan.

mua ärsyttää meijän pätkivä netti.

mua ärsyttää että oon laiska enkä jaksa 

tänään enkä varmaan huomennakaan vaihtaa petivaatteita

tai siivota.

mua ärsyttää että ainaku mulla on tylsää 

ni muilla ei ja toisin päin.

mua ärsyttää ku en löydä inspiraatiota

piirtämiseen tai huoneen sisustamiseen.

mua ärsyttää ku maailman paras tuutti on 

niin vaikeata avata.

mutta noi ärsytykset ei oo mitään 

sen kivun rinnalla ku mietin että kuinka

kova ikävä mulla on mun kavereita. 

mä luulen et tääl tarvitaa vaa rakkautta , vähä positiivist varausta

joskus tekee vain mieli maata sängyssä peiton alla
ja kirjoittaa blogia.
joskus tekee mieli olla olevinaan hyväki futiksenpelaaja.
harvemmin mutta silti joskus
tekee mieli olla pikkuveljelle mukava.
joskus tekee mieli maata jonkun
rakkaan kanssa omassa sängyssä ja
tuijotella kattoa.

"yolo" mä aattelin siinä vaiheessa.
se vaan autto , se sai mut tekemään
sen mitä ilman tota sanaa ois uskaltanu
ees kokeilla. oon rakastunu olemaan erilainen.
ennen olin kateellinen melkein kaikesta muille.
jos joku erosi jollain tavalla toisesta ni halusin
erota samalla tavalla. halusin olla samalla
tavalla erilainen. nykyään kun katson
mun pikkurilliä totean , ettei mun tarvitse
enää haluta niin. oon oppinu.
oppinu olemaan omalla tavalla erilainen.
se kateellisuus ku toinen on henkisesti tai
fyysisesti jollai tapaa itseä edellä
ei vaivaa mua enää. tiedän jo että päädyn
ehkä joskus siihen.
ja oon oppinu myös että millasista
syistä kannattaa olla kateellinen
ja miten kauan se on hyödyllistä.

oon huomannu , että oon kasvanu. henkisesti. en
välitä enää niin paljoa muiden mielipiteistä ,
verrattuna siihen että joskus tein kaiken
siten miten ne muut mun käski tehä.
se että ostin samalaisia paitoja ku mun kaikilla
kavereilla oli ni ei auttanu mua eteenpäi.
se että halusin olla hyvä jossai sellasessa mis
mun ei tarvii olla , sai mut
unohtaa mis mä oon hyvä.

ei sitä aina huomaa että kaikki on hyviä jossain.
siten eroaa muista. voi olla
omalla tavalla erilainen.

mua viedään taas, kun vaan sä hymyilet

vaikka kaikki on paremmin kuin pitkään aikaan ,tuntuu tyhjältä. miks mä tunnen niin ? 
kun kävelin sitä lenkkiä ärsyyntyneenä ,
turhautuneena ja henkisesti väsyneenä niin
mietin , ihan tosissaan mietin miten
elämäni eroaa viime kesästä. tänä kesänä
mul on kaikki mistä viime kesänä vaan haaveilin.
ja oonko onnellinen ? joo.
oon mä onnellinen.

mutta sen kävelyn aikana , kun menin sellasen
ison kuusiaidan vierestä ja toivoin , tosissaan
toivoin että joku kiva pikkukeiju vetäisis mut
johonki fantasiamaailmaan.
niin ei tapahtunut. mutta sitte ku pääsin paikkaan
mikä oli muistoja täynnä , olin ilone
ettei mun hömpänpömppätoive toteutunu.
siirsin sen penkin oikeeseen paikkaan.
istuin. katselin pilviä. ja totesin.
oon rakastunuonnellinenhelpottunu ja sitte
totesin että mun mahanpohjasta kutitti.
sitte tajusin että mua tuijotettiin ni menin 
vielä keinumaan hetkeks aikaa. koska mä halusin.
oon saanu tehdä tänä kesänä monenlaista ,
mutta kaiken mitä oon halunnu tehä ni 
tein yksin. en tiiä onko se hyvä asia mutta
kyl mä sen vielä tiedän.

vaikka mä usein pelkään menetänkö sut taas , riitänkö mä näin , ei kai mun sydän mee rikki. taas. ni mä tiedän.
en aio menettää sua. mä aion riittää. mä en anna
mun sydämen mennä rikki. pelkään myös että
eikai mua unohdeta , eikai lähdetä eri suuntii vielä ,
eikai löydetä uusia bestiksiä. ni mä tiedän senkin.
ei unohdeta , ei lähdetä ja ei löydetä. 
kaikki mitä mä pelkään hetken , todistetaan
noin 5 sekunnin kuluttua vääräks. 
parhaalt kaverilta tulee viesti "mul on ikävä".
ikävä painaa , mut voin painaa pääni onnellisena tyynyyn.
en oo yksin.

en haluu tän kaiken enää muuttuvan

Nyt ymmärrän miksi Peter Pan ei halunnut kasvaa isoksi.

Miksi elämän täytyy kolhia aina silloin kun alkaa

saamaan palaset oikeille paikoilleen ? Yhtäkkiä kaikki on vaan taas sirpaleina. 

Ja tuntuu , mitä vanhemmaksi tuut , sitä vaikeemmaks palasten yhdisteleminen tulee. Tiiän että kaikki muuttuu joskus , mutta en 

oo valmis sellaseen. En haluu muuttua , en halua pois ysibeeltä , 

en halua lopettaa niitten portaiden kävelyä kolmanteen kerrokseen.

Sitten mietin , miksi en ? Mikä mua estää olemasta valmis 

siihen kaikkeen uuteen. Kun oli yhteishaun aika , en tuntenut

näin. Päinvastoin. Se miten joku poika kesäurheilukoulussa kysyy että oonko

jo aikunen saa mut nauraa. Mutta kun asiaa mietin haluisin ennemmin

olla pojan asemassa , kun sen "aikuisen". 

Äiti kysyy lukion kirjoista , äiti kysyy mitä aikoisin tehdä

sen jälkeen , äiti kysyy että mitä muita kursseja aikoisin lukiossa

ottaa. Äiti kysyy että mitä mä haluan. 

Se , että isoveli muutama vuosi sitten tiesi , ei 

auta mua tietämään. Se ei vain auta.

Ja sen kaiken tietämättömyyden lisäksi , tuntuu että

mä haihdun. Mä haihdun pois muitten elämästä. Se kenen kanssa

vaippapöksynä yleensä lapiota ja ämpäriä kalistelin päiväkodissa ,

ei enää edes ole tuntevinaan. Siinä vaiheessa mä mietin. 

Miksi kaiken täytyy muuttua. Vai pitääkö mun muuttua 

muiden mukana ? Olisikin se niin helppoa , miten helppoa se

oli kirjoittaa. On erilaista olla yksin kun yksinäinen.

Tuntuu että joskus multa puuttuu jotain tosi olennaista. 

Kyllä mä vielä joskus selvitän mikä musta uupuu. 

i walk alone

oon tässä monet päivät miettiny , että 
miten kaikki asiat voivatkaan muuttua pienessä
hetkessä aivan laidasta toiseen. 
miten nopeasti kaikki kulkee ja
miten kaikki vain tapahtuu.
joskus haluamallaan tavalla , joskus ei. 

koulu loppui. en tiedä mitä tuntea , toisaalta olen
niin onnellinen. ja se kun rehtori minun nimeni sanoi , totesin ajatuksissani , että olen ansainnut tämän.
toisaalta tiedän että tulen ikävöimään kaikkia niin paljon.
siitä multa osoituksena oli kaikki ne kyyneleet ,
jotka mun poskelta vierähti juhlassa ja sen jälkeenkin.

vaikka joskus eli useimmiten koulu on maistunut yhtä hyvältä 
ku sen mun enemmän natisevan tuolin jalka , oon
silti ylpeä siitä koulusta ja siitä miten kivaa
siellä loppujen lopuksi oli. se että suljin kirjan 
viiden minuutin lukemisyrityksen jälkeen , se että 
piilottelin puhelinta kirjan välissä koska en
jaksanut lukea , tajuan nyt että se ei toimi niin.
se että toteaa "mua ei huvita" , ei se johda
mihinkään. niin se vaan on vaikkei sitä kukaan haluaisikaan myöntää. 

kaikki ne meidän tukarien idiootit esitykset juhlissa ,
luokkani poikien enemmmän idiootit jutut ja ne kaikki
muut ihanat kokemukset mitä oon saanu , ne on 
unohtumattomia. rakastan niitä muistoja , ja tuun
aina rakastamaan. en voisi unohtaa niitä hetkiä
joskus tuntuu pahalta tajuta että se kaikki on vain ohi.
mutta sitten ajattelen , sitten se on , se oli 
sen kaiken arvoista , ja on aika mennä kohti uutta.

ja vaikka koulussa on opittu euroopan maita , saksan ja englannin uusia sanoja , ja siitä miten sä lasket paineen , niin on
siellä opittu paljon muutakin. on opittu toimeentulemista ,
itsenäisyyttä , aikuistumista , ihmissuhteita ja nöyryyttä.
ylä-asteella kaikki muuttuu. mutta se asenne mikä sitä muutosta kohtaan on vaikuttaa siihen millaiseksi muuttuu. 
ja mihin suuntaan menee.

Lontoon matka , se lisäsi sen puuttuvan 
palan näihin kolmeen upeisiin , hauskoihin , joskus noloihin ja outoihin mutta kaikesta huolimatta unohtumattomiin vuosiin.

i am lost here in this moment

mä oon ollu tässä melkein viisitoista minuuttia , tuijottanu tätä näyttöä ja miettiny miten saisin mun tunteet sanoiks.

tunnen tällä hetkellä niin paljon.

mietin , miks kaiken pitää aina olla niin vaikeeta ?

oon todellakin huomannu että väsymys tuntuu

kaikista pahimmalta ku se on sekä fyysistä että henkistä.

miks sen täytyy olla niin ?

näihi viikkoihin on taas kuulunu niin paljon.

tukarileiri , jolloin kyyneliä ei voinu estää ja

se video , mikä siellä katottii , se sai mut muistaa

miten nopeesti täällä kaikki menee.

miten paljon tuunkaa ikävöimää sitä kaikkea.

koppipalloa niitten kanssa , niitä 

hölmöjä tunteja jotka meni vaan rentoutuessa

ja pelleillessä , niitä hetkiä ku pojat

tanssii ihan vaan siks että sais sun 

kyyneleet loppumaan.

ne kauhujutut ja peläytykset.

niitä hetkiä ku aina niinä aamuina aamunavaus oli 

eniten mieleenpainuva. miksikö ? ne oli niin

aivottomia.

miksei joku vois sanoa että oon väärässä siinä

että tästä on vaikeeta päästää irti ? 

tuun kaipaa tätä niin että sydäntä

sattuu vaa nii perkeleesti.

voi ku voisin vaa sanoa niinko pistepisteen

biisissä "ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissan"

mutta ennemmin mietin maailmaa ja sen menoa sekä itseäni

ku katon yhteiskuntaopin sivuja ihan turhaan.

se kun mulle sanotaan "en mä sua sitte enää kauheesti nääkkää , mun tulee kyl vähä ikävä sua". se tuntuu vaa

jotenki nii pahalta. 

"Mä muutun 
Oon tässä vaan tän hetken muutun 
Etsin sisältöä muualta 
Löydän uutta joka suunnalta 
Jonka unohdan 
En anna minkään liian pitkään muhun vaikuttaa"

alone together

[x] vapun suunnittelua

[x] liikaa peiton alla piileskelyä

[x] skootterien pärinää

[x] väsymystä , henkistä sekä fyysistä

[x] lihaskipua

[x] musiikkia

[x] napakorun suunnittelua 

[x] läksyjen tekoa (siis anteeksi mitä)

[x] facebook tökkimistä

[x] ikävä

[x] liikaa haaveilua ja hassuja ajatuksia

kuulostaa aika paljon mun viikonlopulta.

ikävä puristaa sisältä , se ei laannu , se ei helpota

se ei vaa katoa. se katoaa vasta kun saan kuulla ne äänet ,

ne kosketukset , ne auttavat sanat. kauheeta

tuntea ikävää nukkumaan mennessä ja 

ohi ajaessa sen naapurin

pihan jos me kesällä pompittiin.

mä kaipaan vaan niin paljon.

silti vähän hymyilyttää. hymyilyttää

aivottomat tekstit fysiikan ja yhteiskuntaopin vihkoissa ,

hymyilyttää kun mitä enemmän ihmisiä 

tapaan sitä enemmän rakastan mun koiraa ,

hymyilyttää kun äiti toi jo

mulle matkalaukun lontoota varten.

hymyilyttää kun yksi idiootti

joka nyt tätä lukee ni vaa tökkii

koko aja :3 

 

tohon mahaan pitäis uskaltaa laittaa napakoru 

i could really use a wish right now

tekis mieli mennä nyt sateesen pomppimaan.
vapauttaa kaikki stressi , paineet ja turhautumiset. 
väsyttää ja tuntuu taas etten tiedä edes kuka oon.
etten tiedä mitä teen.
missä oon. ja minne meen.

mutta mä tiedän , mä tiedän että kaikki selviää.

ne kaikki minkä haluan pois mun sisältä lähtee

kyllä , paha olo saa kestää hetken niin

sen jälkeen osaa arvostaa sitä hyvää.

oon kyllä samalla myös onnellinen ,

lauantaina tunsin niin syvää onnellisuutta ,

mulle oltiin järjestetty yllätyssynttärit !

aina silloin kun on paha olo on ihanaa kun saa tehdä 

jotain luovaa. jotain kivaa. jotain vapauttavaa.

mulle se on piirtämistä , blogiin kirjoittamista ,

salille menoa ja lattialla makaamista musiikkia kuunnellen.

spotify on täl hetkel ainut asia jolle jaan mun tunteita.

joskus ärsyttää kun tekee mieli salille muttei 

vain jaksa nousta.

joskus ärsyttää spotifyn idioottimaiset mainokset.

joskus ärsyttää kun mikään paita ei sovi niitten 

parhaitten housujen kanssa.

joskus vain ärsyttää jos kaikki ärsyttää.

joskus on kivaa kun saa laulaa ja kukaan ei valita siitä.

joskus on kivaa jutella jollekin kenelle ei 

oo jutellu pitkään aikaan.

joskus on kivaa chillailla haalarilla ja likasilla hiuksilla

ja näyttää siltä miltä haluaa.

joskus on kiva pestä kaikki pyykit kerralla ja
nauraa kun peset niitä ihan väärin.

hihi ja mun maailma paranee sillä tiedolla

että lontoon matkaan ei ole enää pitkä aika !

music on , world off

on senlaisia päivä ku hymyilyttää. hymyilyttää vaan.
sataa vettä ja on harmaampaa ku pitkää aikaa mutta silti.
hymy mun kasvoilta ei vaan pyyhkiydy pois. 
netti ei toimi , koulussa on kaikki
päin persettä , kaikki on vähän sekaisin ja
sää mitä kamalin mutta tälläsinä päivinä tekee
mieli silti laittaa musiikki täysille ja tanssia
ympäri huonetta ja syödä synttärilahjaksi saatua suklaata.

ja tossa automatkalla ku huudatettiin äitin kanssa sen
lempparibiisiä , tajusin että elämä on erilaista , 
eilinen on mennyttä , tänään on nyt ja huominen on
arvoitus , nii sanottii leijonakuninkaassaki. se kun tekee
mieli katsoa vain sitä lempiohjelmaa loputtomii ja
olla välittämättä siitä että voisin olla nyt masentuneena 
peiton alla piilossa kaikelta siltä pahalta. maailman kivoimmalta tuntuu herätä aamulla vähän liian aikaisin ja katsoa omaa kelloa
ja huomata , että joka ikinen aamu äiti tulee , ja herättää
mut joka aamu samaan aikaan. joka ikinen ilta kuulen iskän ja äitin pohdinnat justin bieberistä ja kun ne nauraa jollekin 
tosi tyhmälle telkkarihömpälle. joka ikinen ilta äiti 
huutaa että vintti pimiäks ja nukkumaan. 

juttelin äitin kanssa myös keväästä , mekoista ja pojista. 
radio huusi ja kumpikaan ei saanut toisen puheesta selvää 
mutta ei se haitannut. tulin vain ajatelleeksi miten paljon 
tuun kaipaa ylä-astetta. nyt se maistuu puulta , mutta joskus
mäkin tuun kaipaaamaan sitä kamalaa kotitalouden opea , ja sitä ku on jonkun lellityn loisto-oppilaan kanssa samassa keittiössä 
huhkimassa , sitä rumaa ja mitäänsanomatonta pihaa ja niitä 
kolmea kerrosta jossa ylimpään päästessä huudetaan aina miten hapoil ollaa. voi niitä aikoja , sillä tavalla mä sitten tuun
sanomaan. ajatella että näinkin pitkälle päästy.

seems like darker hair and brighter days

tää korttitalo romahtaa , yksi kortti kerrallaan.

kevät tulee vihdoin ja mikään ei tunnu niin vapauttavalta. 
tuntuu ihanalta kun voi mennä ulko-oven viereistä lämpömittarista katsomaan kun se on paljon plussalla. niin on mun onnellisuusprosentitkin. aurinko paistaa ja aina kun hyppää sohvan kaitelle katsomaan ikkunasta huomaa miten takapihan nurmikkoa näkyy päivä päivältä enemmän. äiti huusi mua hakemaan talvikengät vaatehuoneeseen , tässä sitte vaan odotellaan että saa ballerinat jalkaan. on ihana kuunnella bruno marsin kauniita kappaleita , laulaa mukana koska se on kivaa ja nauraa yksinään miltä kuulostaisi jos se olisikin bruno jupiter. oon onnellinen vaikka kaikki ei olekkaan ihan niin hyvin ku vois olla. en jaksa ajatella niitä huonompia asioita tänään. tänään on hyvä päivä ollakseen hyvä päivä. 

on ihanaa todeta että kolmen päivän päästä olenkin jo iso. yhden numeron vanhempi , ja 362 päivää sitten ajattelin että mun syntymäpäivään on kauan. ei ookkaa vaa ku 3 päivää enää. aika menee niin nopeesti. ysiluokkaa ei oo paljoo jäljellä , lontoon matkaan on enää reilu kuukausi ? mihin se kaikki aika on mennyt ?
mikään ei ole kivampaa kuin pukeutua parhaalta kaverilta pöllittyyn paitaan ja hymyillä. hiukset on liki mustat , ja mietin että musta ei ihan varmaan tuu enää vaaleahiuksista.
mutta niin mä sanoin silloinkin kun sanoin etten koskaan ihastuisi häneen , etten ajaisi jopolla enää koskaan , tai etten koskaan jäisi koukkuun facebookiin. kaikki edellä mainitut on tapahtunut. mutta sen tiedän , rakastan mun nykyisten hiusten väriä. seiskan vihertäväomavaalearuskeakultapaska ei ollut niin kaunis , suorine otsahiuksineen. ja jos muistellaan lisään ni mulla oli maailman rumimmat silmälasit ja käytin koulussa juoksutrikoita muuten vaan. ja en osannut meikata. en tiennyt edes miten nypittiin kulmakarvat tai että mikä on kulmakynä.
juoksutrikoot oon onneksi jättänyt vaan sinne urheiluun. en kyllä vieläkään osaa käyttää farkkuja ja jos minulla sellaiset on koulupäivän jalassa revin ne heti kotiin tultuani ja vaihdan mustiin legginseihin. käytin aivan kamalia värikkäitä toppeja vihreästä vaaleanpunaiseen. kaikki aina sanoo etten oo muuttunu mutta omasta mielestä oonhan mä aika paljon viisastunu. vaaleista tummiin hiuksiin , rehottavista kulmakarvoista tummiin ja siisteihin , rumista kivoihin mustakehyksisiin laseihin , juoksutrikoista legginseihin , suorista otsahiuksista ylipitkiin otsahiuksiin , muista naurettavista vaatteista pois. oon kasvanu ja oppinu niin paljon ja niin monenlaista näiden vuosien aikana. 

ennen 

jälkeen

mä oon kai koukussa vauhtiin

En oo jaksanu pitkää aikaa kirjottanu mitää.
Kaikki , ihan kaikki tuntuu vaikeelta.
Kaikki luulee , että mulla on kaikki hyvin ,
vaikka todellisuudessa oikein mikään ei ole. 
Oon hämmentyny , tunnevammanen , ja sekaisin.
Tekis mieli karata.
Jonnekin tosi kauas ,
missä kukaan ei pysty mua tuomitsee mistään.
Ei kuvittelemaan millaista mun
elämä oli ennen sitä. 
Tuntuu että oon ylirasittunu.

Kukaa ei tunnu ymmärtävän miten vaikeita , odottamattomii ,
outoi , uusii ja hämmentävii tunteit mulla on sisällä.
Onneks elämään on tullu kaikkee hyvääki. 
Vaikka just nyt , kaikki tuntuu menevän jotenkin kiemuraan.
Sinä tikru , ihana pelastajani , oon ollu niin onnellinen et oon saanu jutella sunlaisen ihmisen kaa. 
Sinä idiootti , koita miettiä että haluatko puhua mulle vai et , mä en voi päättää sitä sun puolesta , oot suloinen !
Sinä ujo , haluisin jutella sun kaa enemmän.
Ja sit on vielä sinä , en jaksa kattoo sun nauravaa , hölmöö naamaas enää yhtää enempää , saat mut kyl tykästyy suhun aina uudestaa jos sitä kaipaat.
Ja sinua unohtamatta , tiiän et kadut mitä teit mulle joskus , mutta koita ymmärtää , ei siitä enää tuu mitää.
Usein mietin , välittääköhän musta todellisuudessa kukaan ?
Oon halin tarpeessa :( 

Ysin viimesii kuukaudet käynnissä , tuntuu niin hassulta ettei oo sitä tosi ärsyttävää äidinkielenopettajaa enää tai sitä tosi säälittävän huonoa matikanopettajaa enää koskaan.
Koskaan. 

i am not sure about , anything

miksi olla epävarma kun voi olla varma ?

miksi olla tyhmä kun voi olla järkevä ?

miksi olla kärsimätön kun voi aina odottaa ? 

miksi olla ilkeä kun voi olla mukava ? 

kysymyksiä , outoja sattumia , typeriä ajatuksia ,

virheitä , kyyneleitä , iloa , jälleennäkemistä.

kaikenlaista on tapahtunut. 

miten voikaan niin pienessä ajassa tapahtua

niin paljon kaikenlaista , ja vielä

niin outoja ja vähän turhiakin asioita ?

ärsyttävää kun ei tiedä mistään

mitään. paitsi tiedän kyllä

että rakastan autot-elokuvaa , äitiä ,

juuri pestyä koiraa , sitä tunnetta kun

joku kysyy onko minulla mustat hiukset ,

ja jännittävää odotusta koska lontoon

matka oman luokan kanssa.

silloinkun nimesin blogini , 

tuntui etten menettäisi uskoani mihinkään ,

mutta olin väärässä , olen menettänyt

uskoni että minäkin joskus

saisin olla rauhassa , katsoa

tasan yhtä ihmistä silmiin ja hymyillä koska

hän olisi minun. onneksi 

kevät tuon paljon iloa tähän elämään !

niin paljon mä tunnen

otsikko ei voi olla 

yhtään tämän hetkistä tilannetta

kuvaavampi. miksi ihminen tuntee niin paljon ?

miksei voisi tuntea suurta rakkautta vain

yhtä ihmistä kohtaan ? miksei joku 

tuolla sisällä , syvällä 

tuolla voisi ohjata mua ?

tai miksei ees voisi tehdä sitä paremmin ?

miksi täytyy miettiä

pää puhki mitä oikeasti tunnen ? 

ja miksi sydän murtuu , halkeaa ,

menee palasiksi kun ajattelee ettei riitä.

sellaisena kuin on. 

riittämättömyys.

se tuntuu tosi pahalta. kokea ettei riitä oikeasti.

tuntee ehkä jo tietävänsä mitä haluaa ja

sitten. sitten tajuat että hei.

en voi riittää noin ihanalle ihmiselle.

olenko onneton vai onnellinen asian takia ?

oon silti onnellinen. en jaksa 

olla onneton sellaisen takia.

tuntuu silti pahalta jäädä usein toisen varjoon ,

tuntuu silti pahalta jättää toinen rauhaan tunteistaan huolimat ,

tuntuu silti pahalta yrittää olla katsomatta häntä koulun pihal ,

koska ainut mitä siitä seuraa on se että ihmiseen

tykästyy aina uudelleen.

ja uudelleen.♥

sä oot ainoo joka pystyy vaikuttaa muhun

sinne meni taas yks viikko ja 

viikonloppu edessä. jee ! oon nyt tosi

onnellisella ja helpottuneella tuulella.

viikko oli sekava

mutta pitkästä aikaa ehkä maailman paras lopetus !

viikko koostui huutelusta , 

tuijotuksesta , tutustumisesta ja 

sen toteamisesta ettei tunteille voi mitään.

kauheesta säästä huolimatta mun mieli

ei oo maassa , päinvastoin. tuntuu 

onnelliselta , vapaalta. 

kukaan ei vie mua alaspäin ,ei vedä mukanaan. 

viikonloppu menee pelejä kattoessa , 

uuden profiilikuvaa ottaessa jos säät 

sallii ja parhaan ystävän kanssa ollessa !

vahvempi ku eilen , vahvemmaksi tulossa.

ja sitten vielä parit kuvat loppuun

koska ainahan se on niin että 

kuvat kertoo enemmän ku tuhat sanaa.

Kun elämässä kaiken menettää
Silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
On ylämäki raskas askeltaa
Mutta alamäkeen liian usein katoaa
Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
Ei muistojen päälle kultakerrosta saa
Hymyilet tai itket kuinka vaan
Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

ps i love dancing ♥

sä keräät ilon sirpaleita

loma pian ohi sitten taas.

mun koko vartalon valtaa hämmennys ,

ärsytys , suru ja se tunne

kun haluaisi mennä ajassa taaksepäin

ja tehdä jotain toisin ettei tuntisi

edellämainittuja tunteita juuri nyt. 

se kun ei tiedä vain mistään mitään.

ja äitin kanssa laskettiin myös miten vanhoja ollaan.

en haluaisi kasvaa tätä isommaksi. jos ongelmat

kasvavat kun kasvaa itsekin , olen pulassa.

ja olisi ongelmien määrä tai laatu , en silti

haluaisi. tuntuu että nyt jo ongelmien selvittämisessä

olisi tarpeeksi ongelmia. haluan 

olla vielä se pieni lapsi kun ihmettelee 

mistä musiikki tulee auton radiossa , tai 

se kun tutkii mistä tulee kuva telkkariin.

se kun äiti tai iskä vei aina nukkumaan sohvalle nukahdettua. 

se kun laulun sanat eivät laittaneet 

miettimään tai muistuttaneet mistään menneestä.

 se kun ei tarvinnut huolehtia

pyykin viemisestä koriin tai miettiä 

miten isolta maha näyttää. 

onneks on saanut ajatuksia pois typeryyksistä

ja turhuuksista käymällä ostoksilla. 

sen jälkeen kaikki oli hyvin mutta sitte

sä tulit. sä tulit ja vedit jo varmaa

viidettätoista kertaa jalat mun alta.

heitit sen kommentin joka sai mut menee sekaisin.

 aiheutat paljon hämmennystä ,

 punastumista uudellee ja uudellee.

 mikä saa sut tekee

tän kaiken ?

       Sä tiedät reitin taivaanrantaan
           Sä naurat valoa maailmaan
         Sä piirrät tuulen koukeroita
             Sun huoneen ikkunaan
          Sä keräät ilon sirpaleita
              Pisaroita auringon